Hei kaikki!

Täällä minä aloittelen uutta blogia. On ollut jo pitkään kauhea hinku kirjoittamaan. Edelliset blogit ovat päättyneet, syystä tai toisesta. Nyt jälleen yritän uudestaan. Jospa tänne tulisi kirjoiteltua, kun enää ei ole niitä sähköpostiystäviäkään, joille kirjoittelisi, kun kukaan ei kirjoittele minulle, kuin harvoin. Nykyään kaikki ovat whatsapissa ja facebookissa ja vanhaa kunnon kirjettä on turha odottaa postissa. Ystävilläkin on kiireensä. Minäkin olen kehitellyt itselleni tekemistä sen sijaan, että vain odottelisin, milloin sähköpostilaatikko kolahtaa tai joku ottaa yhteyttä. Justiin tänä aamuna mietin, että kuinka hyödyllinen lopulta facebookkikin on. Saatan päivittäin vaihtaa ajatuksia viidenkin eri ystäväni kanssa. Mieluiten sitä tietenkin tapaisi kasvokkain tai laittaisi pitkän sähköpostiviestin, mutta jos ei ole varaa valita. Jos ei niitä ystäviä ole niin paljoa, että voisi vain valita, miten ollaan tekemisissä? Jos en olisi facebookissa, olisin vielä yksinäisempi, mitä nykyään. Toisaalta, eipähän introvertti ihminen tarvitse koko aikaa sosiaalista säätämistä, että ihan hyvä on näinkin.

Mistä sitten haluan kirjoittaa? Kaikesta, mitä mieleen tulee. Elämästäni.

Tämänpäiväisen psykologiaikani peruutin hetken mielijohteesta ja sain uuden ajan kahden viikon päähän. Aina sitä ei vaan jaksa mennä purkamaan ajatuksiaan ammattilaiselle. Viime kerralla meinasin joutua osastohoitoon. Tarjottiin mahdollisuutta mennä hoitoon syksymmällä tai jo kesällä. Että ei tilanteeni menisi vain huonompaan suuntaan. Asian kuultuani päätin tehdä jotain. Minähän en sinne hullujenhuoneelle ihan hevillä mene! Aloin villisti siivota vaatehuonettani kotiinpäästyäni ja rupesin laittamaan taloa kuntoon. Sanoin psykologille, että tarvitsen vain aikaa, ehkä enemmän, kuin normaalisti tarvitaan. Että selviäisin elämänkolhuistani. Eikait isän alkoholismista ja kuolemasta voi selvitä ihan päivässä tai kahdessakaan. Ja päälle vielä muut traumat, mitä on lapsena ja nuorena saanut. Ei kaikkea voi hetkessä käsitellä!

Nyt olen tajunnut, että olen selvinnyt isän alkoholismin aiheuttamista traumoista ja hänen kuolemastaan. Itse en kyllä alkoholia ota pisaraakaan. Olen nähnyt, miten se aine vie ihmisen tuhoon, enkä halua itse kokea samaa, edes vahingossa. Isän kuolema oli lopulta helpotus. Enää ei kukaan kirjoittele minusta herjaavia facebookviestejä koko kansan nähtäville, eikä soittele sekavia puheluita. Luojan kiitos.

Tämmöisiä ajatuksia nousi nyt ekalle kerralle mieleen. Olen tänään herännyt aikaisin ja siivonnut vaatehuoneen niin, että lattia jo näkyy. Nyt on ihan hirveästi pyykättävää, mutta ei se mitään, onpahan tekemistä. Nyt menen aamupalalle, palailen myöhemmin rikospaikalle.